maanantai 10. maaliskuuta 2014

Arvosanojen arvo

Olen viime viikolla tarkastanut sanakokeita ja lukenut eri vuosikurssilaisten kirjoittamia tekstejä. Molempiin tehtäviin olen saanut apua muilta opettajilta, enkä ole joutunut itsenäisesti päättämään tekstien arvosanoja. Arviointi yhdessä muiden kanssa on taas kiinnittänyt huomioni siihen, millainen arvioija olen tällä hetkellä. Painotan aika paljon tekstien rakennetta, sisällön jäsentymistä ja ajatuskulun sujuvuutta. Tämä ei tule minulle mitenkään yllätyksenä, sillä äidinkielen opetuksessa äidinkielisillä on yleensä vakavimpia ongelmia juuri tekstien rakenteen ja jäsentelyn kanssa. Ainakin siis niillä ryhmillä, joita minä olen lyhyen äidinkielenopettajakokemukseni aikana ehtinyt opettaa. Toisaalta se, että määrittelen kyseiset ongelmat vakavimmiksi ongelmiksi, on taas minun subjektiivinen käsitykseni, ja kertoo siitä, mitä pidän vakavana. Oi, miten nätisti kierrän kehää!

Kieltenopiskelijoilla on erilaisia tavoitteita. Täällä opiskelijat aikovat kirjoittaa gradunsa suomeksi ja tehdä töitä esimerkiksi kääntäjinä, joten heiltä pitää korjata myös sellaiset sujuvuuteen ja idiomaattisuuteen liittyvät virheet, joilla ei ole merkitystä opiskeluryhmälle, jonka tavoite on selvitä arjen kommunikointitilanteista. Korjaamme tekstejä yhdessä ohjaajani kanssa ja vertailemme huomioitamme. Keskustelu on ollut opettavaista uskoakseni meille molemmille. Ohjaajani oli tyytyväinen huomioista, joita tein tekstien rakenteesta, ja minä taas siitä erottelusta, jonka ohjaajani tekee erilaisista kielioppivirheistä. Minulla ei vielä ole kykyä niin hyvin arvioida sitä, mitä virheitä kullekin vuosikurssille ei enää saisi tulla, ja milloin virheet johtuvat esimerkiksi siitä, että kirjoittaja yrittää jotain kompleksista rakennetta, jota ei vielä hallitse. 

Teksteille pitää antaa myös arvosana. Täällä arvosana-asteikko on hieman erilainen, mitä Suomessa yliopistossa. Kolmonen on alin arvosana, jolla suoritus hyväksytään, kun Suomessa kolmonen tarkoittaa jo hyvää. En toisaalta ole aiemmin arvioinutkaan yliopistolaisten tekstejä, mutta jouduin silti muokkaamaan omaa käsitystäni asteikosta. Se kyllä kävi yllättävän nopeasti. Annoin oman arvioini jo arvioiduista teksteistä ilman mitään ennakkotietoa siitä, mitä kriteereitä kuhunkin arvosanaan sisältyy. Osasin sanoa, mikä teksti oli toista parempi ja sitten piti vain saada varmennus siitä, minkä numeron paras teksti ansaitsisi. 

Käymässämme keskustelussa nousi nopeasti esiin ikuisuuskysymykset siitä, miten kompleksisuus ja sujuvuus vaikuttavat arvosanaan. On myös selvää, että tällaisten ryhmien arviointi ei ole kovin kriteeriviitteistä. Kun luin ensimmäistä tekstiä ensimmäistä kertaa, sen olisi voinut lätkäistä kolmos- tai vitospinoon. Kun sitten luin muutaman tekstin lisää, aloin hahmottaa opiskelijoiden tasoa ja toki vertailemaan tekstejä toisiinsa.

Minulla ei siis ollut mitään kriteereitä, joiden valossa olisin voinut tarkastaa tekstejä. Tällä hetkellä luotankin täysin ohjaajani ammattitaitoon ja hänen kykyynsä arvioida tekstien tasoa. Kriteerit syntyvät siitä, kun opettaa ryhmiä ja saa kokemusta vaatimuksista. Ilman tuota kokemusta arviointi on pelkästään suhteellista. Toki ryhmille on asetettu tavoitteita EVK:n asteikolla, mutta mitä kukin niistä tasoista pitää sisällään, opitaan varmasti ainakin osittain käytännössä työtä tekemällä. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti